Folklandia-risteilylle etsitään vapaaehtoisia häirintäyhdyshenkilöitä

Folklandia-risteily järjestetään 12.-13.1.2018. Se kokoaa Silja Europalle 3000 kansanmusiikin, kansantanssin, kansaperinteen ja elävän perinnön harrastajaa ja ammattilaista.

Lähde talkoilemaan Folklandialle! Folklandia-risteilyllä nostetaan aiempaa vahvemmin esille yhdenvertaisuutta. Risteilijät tulevat huomaamaan, että risteily on täysin syrjinnästä vapaata aluetta. Osana tätä periaatetta risteilyllä on ensimmäistä kertaa päivystämässä häirintäyhdyshenkilöt.

Häirintäyhdyshenkilöön voi olla yhteydessä, mikäli kokee tai näkee tapahtumassa syrjintää, häirintää tai epäasiallista kohtelua. Yhdyshenkilö ei ole tuomari vaan henkilö, jolle voit kertoa tapahtuneesta ja käydä asiaa läpi. Henkilö voi myös toimia tilanteen purun yhteydessä keskustelun johdattelijana osapuolten välillä.

Olisitko sinä yksi Folklandian häirintäyhdyshenkilöistä? Yhdyshenkilöt toimivat tapahtumassa talkoolaisina talkooeduin – yhdyshenkilön työtä on risteilyn aikana noin kahdeksan tuntia ja työvuoro jakautuu kahdelle päivälle. Talkooetuina häirintäyhdyshenkilöt saavat hyttipaikan ja laivarahaa ruokailuihin.

Kiinnostuitko? Täytä hakulomake. Ilmoitamme valituille yhdyshenkilöille valinnasta joulukuun alussa. Heille järjestetään koulutus häirintäyhdyshenkilötoiminnasta tammikuussa. Päivämäärä sovitaan yhdessä valittujen kanssa.

Haku on avoinna 30.11. saakka. Valituille ilmoitamme joulukuun alussa.
Hakulomakkeeseen >> https://goo.gl/forms/7JyECbE4ZAuK5nFF3

Lisätietoja hausta:
Joonas Pokkinen
joonas.pokkinen@nuorisoseurat.fi
0505672586

MILLAINEN ON HÄIRINTÄYHDYSHENKILÖ?
* Kuuntelee ja kertoo tarvittaessa olemassa olevista palveluista.
* Mikäli yhteydenottaja haluaa selvittää tilanteen, yhdyshenkilö auttaa tapaamisen järjestämisessä ja neuvoo.
* Ei esitä arvolatautuneita kommentteja, on puolueeton
* Ei ratkaise tilanteita

Lähde: Allianssi