Syntistä menoa Pauanteen malliin!

​Liikku linnat, järkky järvet,
Vuoret vaskiset vapisi
jyskäissä Ukon jyrinän,
pauantehen pauhatessa.


Kaikki Pauanteen musiikissa käytettävät soittimet ovat aikoinaan olleet uskomusten mukaan syntisiä tai ihmiselle haitallisia. Folklandialla nähdään 11.-12.1.2019, kuinka soittajien ja kuulijoiden käy. Pauanne on ehdokkaana Etnogaala 2018 kategoriassa Vuoden tulokas.

Pauanne keinuttaa kuulijansa matkalle, jossa musiikin aikakaudet sulautuvat luonnollisesti toisiinsa. Viime vuosisadan alkupuolella tallennetut arkistonauhat vievät kuulijan äänimaisemaan, joka on koruton, arkinen mutta samalla lohduttava. Viulu, Hammond-urut sekä erilaiset akustiset ja elektroniset lyömäsoittimet luovat osaltaan ajattoman tunnelman. Pauanne puhuu kansanmusiikin kieltä modernilla aksentilla siten, että traditio taipuu meidän vuosituhannen ihmisten ymmärrettäväksi. Pauanteen ensilevyn julkaisee saksalainen Nordic Notes -levy-yhtiö alkuvuodesta 2019.

Pauanne on kolmen helsinkiläismuusikon muodostama yhtye: Kukka Lehto (viulu, koskettimet, arkistonauhat), Tero Pennanen (Hammond-urut, koskettimet, arkistonauhat), ja Janne Haavisto (perkussiot). Yhtye esittää säveltämäänsä kansanmusiikkia, joka pohjautuu suomalaisiin arkistonauhoihin. Ohjelmistoa varten on saatu käyttöön aineistoa Suomen Kirjallisuuden Seurasta, Kansanperinteen arkistosta sekä Juminkeko-säätiöltä. 

Esityksessä kuullaan soivana osana yhtyeen musiikkia useita legendaarisia kansanlaulajia kuten Tiila Ilkkaa, Oksenja Mäkiselkää sekä Taavi Uutelaa arkistonauhojen muodossa.

Kansanmusiikin ja kansantanssin Folklandia-risteily 11.-12.1.2019.

www.pauannemusic.com
www.facebook.com/pauannemusic
www.youtube.com/channel/UCecT1WtxMSagyz2PbtPVvxg